Sitten sitä tarkistaa, mitä elokuvia pyörii ja missä ja moneltako. Mikä olis sopivin aika. Meniskö leffaan yksin vai laittaisko viestin jollekin. Ja ennen kuin huomaakaan, sitä istuu rentoutumassa leffateatterin pehmeällä penkillä, ja pohtii kumpi noista mukinpidikkeistä mahtaakaan kuulua mulle.
Kuulostaako tutulta? Kivaa, helppoa ja rentouttavaa, eikö?
No. Ei.
Tuolta se varmasti ns. tavallisesta ihmisestä tuntuu. Helppoa ja näppärää, närkästystä aiheuttaa korkeintaan jatkuvasti kallistuva lipun hinta, istumapaikankin kun saa nykyään vapaasti itse valita.
Mutta entäs jos leffaanlähtijä onkin kaltaiseni ahdistunut yksilö? Tuossa alkukappaleessa on jo heti lähemmäs kymmenen kohtaa, jotka on otettava huomioon. Ja siis tarkasti huomioon, koska mitään ei voi jättää vähän sinnepäin sattuman varaan.
Mulla se lähtee ajatuksesta "menisinkö leffaan?", ja jos vastaan että joo kyllä, voisin mennä, lähtee seuraavanlainen kuvio liikkeelle.
"Mitä leffaa haluaisin mennä kattomaan?", teatterin sivut auki, leffalista esille ja synopsien tarkkaa lukemista. Samoin pitää tarkistaa leffan kesto, näyttelijät, kieli (se on jostain syystä tärkeetä), moneltako leffa on ja missä teatterissa. Onko se ehkä just se teatteri, jossa on hankalat portaat tai vaikea löytää vessoja. Onko se se teatteri, jossa yleensä eksyn, tai jossa en yllä ostamaan herkkuja, kun laarit on jostain syystä liian korkealla. (Aivan uusi ongelma, muuten. Vähän hämmentävä myös.)
Miten teatterille pääsee, onko ulkona liukasta, onko kyseinen teatteri se, jonka ulkopuolella on mäki ja mukulakiviä.
Tässä kohdassa on käytetty jo nippu lusikoita, ihan vain kaiken tuon huomioimiseen ja selvittämiseen. Eikä olla vielä päästy edes ovesta ulos!
Nyt on saatu päätettyä, että menen katsomaan elokuvan X teatteriin Y aikaan xx.xx, ja että sinne menee bussi 71K, ja aikaa siirtymiseen jää riittävästi, ja ehdin ostaa myös herkkuja JOS leffateatterilla ei ole kamalasti ruuhkaa. Koska jos on ruuhkaa, en uskalla välttämättä mennä edes ovesta sisälle, ja koko reissu on ollut turha. Myös sen pohtiminen vie lusikan, koska se on hirveän rankka ajatus.
Seuraavaksi täytyy miettiä menenkö leffaan yksin, vai jaksanko muita ihmisiä. Oikeastaan tämä olisi pitänyt huomata hoitaa jo ennen kuin olen päättänyt mitä katson ja moneltako, mutta siitähän saa vain yhden syyn lisää stressata... Yleensä tosin nautin leffareissuista yksinäni, kun ei tarvitse yrittääkään olla sosiaalinen, ja kuluttaa vielä yhtä lusikkaa siihen.
Mutta jos haluaisin seuraa, pitäisi miettiä kenet haluan mukaani, jaksaa laittaa viesti, sopia mikä leffa ja moneltako ja nähdäänkö teatterilla vai jossain muualla. Ja käydäänkö syömässä leffan jälkeen, koska se tuntuu aina kuuluvan pakettiin.
Jostain täytyy myös kaivaa riittävästi lusikoita lähtövalmistelujen hoitamiseen ja bussipysäkille selviämiseen, ja sitten seikkailla sinne teatterille. Ja siellä täytyy jonottaa ostamaan lippua ja herkkuja. On myös omanlaisensa operaatio miettiä mikä kohta olisi hyvä istua, koska vaikka siinä vaiheessa näyttäisikin että saa paikan jossa kukaan ei istu edessä, kukaan ei voi taata etteikö joku ostaisi lippua juuri siihen mun eteeni. Ja kun olen näin lyhyt, sillä on oikeasti merkitystä. Joten teatterilla täytyy olla sopivasti niin, että ehtii saada juuri sen paikan kun haluaa, ja niin myöhään, ettei juuri kukaan enää sen jälkeen tule samaan leffaan. Ja toki salin on oltava suht tyhjä, koska ihmiset häiritsee herkästi ja kuluttaa taas niitä lusikoita, jos täytyy alitajuisesti keskittyä muihin ihmisiin.
Ja kaiken tämän säädön ja sähläyksen jälkeen sitä sitten täytyy vielä löytää oikea sali (yllättävän vaikeaa uudessa teatterissa, joka on useammassa kerroksessa), oikea rivi, oikea penkki. Ja miettiä että kumpiko niistä mukinpidikkeistä kuuluukaan juuri mulle ja kumpi naapurille.
Tässä on nyt kulunut sellainen nippu lusikoita, että niitä on yleensä tämän verran koko päivän kaikkiin hommiin yhteensä. Lienee sanomattakin selvää, että yleensä tulee todettua jo ensimmäisen kysymyksen kohdalla vastattua "ei, en menisi". On niin paljon helpompaa avata Netflix tai laittaa DVD koneeseen.
Ja ei, en mennyt leffaan.
